19.10.2018
Kulunut kausi toi menestystä liiton kisoista

Kulunut golfkausi toi EPG:lle paljon menestystä golfliiton kisoissa niin junioreiden kuin midienkin puolella.

Junior Challenge Tourilla menestyi parhaiten Eeli Kujanpää. Kiertueelta tuli voittoja yhteensä neljästä kisasta, ja samalla irtosi myös kokonaisrankingin ykkössija. Myös Helmiina Rutanen pelasi joitakin JCT:n kisoja, ja yhdestä tuli voitto. Emilia Väistö nappasi JCT:ltä yhden kakkossijan, mutta loukkaantumisen vuoksi kisakausi jäi harmillisesti kesken Emilialta.

Eeli Kujanpää pelasi myös Finnish Junior Tourin kisoja, ja oli kokonaisrankingissa sijalla 14. Paras yksittäinen tulos oli lyöntipelin SM-kisojen neljäs sija. FJT:n kisoissa pelasi myös Helmiina Rutanen, jonka paras yksittäinen tulos oli jaettu 7. sija.

Future Tourille osallistui EPG:ltä monta junioria, joista parhaiten menestyi Jooel Sauramäki sijoittuen P16-rankingissa kolmanneksi. Kiertueen kisoja pelasivat myös Niko Mäkelä, Aatu ja Eetu Hormalainen ja Alex Vainio.

Finnish Tourin karsinnat pelattiin syyskuun lopussa. EPG:n pelaajista Eeli Kujanpää sijoittui kisoissa jaetulle 3. sijalle, ja Arttu Rutanen jaetulle 9. sijalle.

Syyskuun lopussa pelattiin myös miesten Mid-tourin karsinnat. Samuli Kivimäki nappasi kisoista voiton, ja on täten oikeutettu osallistumaan ensi vuonna kaikkiin Mid-tourin kisoihin. Myös Kai Orava oli mukana karsinnoissa, ja sai oikeuden osallistua ainakin ensi vuoden ensimmäiseen kisaan.

Taina Olenius jatkoi viime vuoden menestystään naisten Mid Tourilla voittaen neljä osakilpailua ja kokonaisrankingin.

e31b109e-927d-4567-81b3-172681676f4a

 


Takaisin uutisiin

Seuraavat kilpailut

 Swingi on Ruuhikoski Golfin ajankohtaisosio, jossa voit lukea kiinnostavia kuulumisia Ruuhikosken ajankohtaisista aiheista ja golfin parissa toimivista henkilöistä.
 Siirry