EPG Oy:n tulevaisuuden näkymiä




Ruuhikosken kentällä pelaaminen aloitettiin 25 vuotta sitten. Alkuajat olivat monessakin mielessä varsin haasteellisia. Vuosien saatossa olemme päässeet nykyiseen, aika hienoonkin, tilanteeseen. Tulevaisuutta pitää aina pohtia. Pelaajia yleensä mietityttäviä kysymyksiä ovat: miten saa peliaikoja, kuinka peli sujuu ajallisesti, pelaamisen hinta suhteessa kentän laatuun ja muihin kenttiin. Nämä tekijät vaikuttavat kentän ja yhtiön osakkeen arvostukseen.


Kenttä, kolmas ysi?

Ruuhikoskella pelataan vuosittain 26000 - 28000 kierrosta. Jos kenttä olisi koko ajan niin sanotusti täynnä, sille mahtuisi kierroksia 30000 – 32000. Pelivaraa kierrosten lisäämiselle näin ajatellen näyttäisi olevan.
EPG ry:n jäsenistö on viime vuosina pysytellyt 1400 - 1500 jäsenen paikkeilla. Uusia jäseniä tulee vuosittain 90 - 120, mutta eri syistä, lähinnä ikääntymisestä johtuen, poistumaa on suunnilleen saman verran, parina viime vuotena jopa lievästi enemmän. Karkeahkon analyysin mukaan seuran jäsenistä noin 1000-1200 on Seinäjoen alueelta. Se on vajaa 2 % kaupungin väkimäärästä. Kaupunki kasvaa hyvää vauhtia ja uusia asukkaita tulee vuosittain 600 - 800. Jos uusista asukkaista noin 2 % pelaisi tai alkaisi pelata golfia, uusien pelaajien lisäys eli meillä jäsenmäärän nettokasvu olisi noin 20 jäsentä vuodessa. Tällaisen kasvun aiheuttaman pelikierrosten lisäyksen kenttä kyllä lähivuosina näyttäisi sietävän.

Kentällä viime vuosina suoritetut reippaat harvennukset, hakkuut ja haketukset ovat selvästi nopeuttaneet pelaamista. Lisäksi kilpailuja on vähennetty merkittävästi. Peliaikoja saa nyt pääsääntöisesti aika hyvin ja peli sujuu takavuosiin verrattuna jouhevasti.

Seinäjoen kaupunki on hyväksynyt, nyt jo lainvoimaisenkin, Keski-Nurmon osayleiskaavan, jossa Keski-Nurmon tien varteen on osoitettu alueet golfkentän laajennukselle eli kolmannen ysin rakentamiselle. Edellä harrastettu epätieteellinen analyysi näyttäisi osoittavan, että ihan lähivuosina kentän laajennukselle ei olisi tarvetta. Mutta golfin suosion kasvu ja harrastajamäärän lisääntyminen voivat tilannetta tietenkin muuttaa.

IMG_0181.JPG


Vastike, talous

GoGolf-lehti teki vertailuja Suomen golfkenttien yhtiövastikkeista. Mukana olivat lähes kaikki Suomen golfkentät. Kallein vastike (vähintään 18 reikää) on 1750 € (Sarfvik) ja edullisin 390 € (Pietarsaari). EPG Oy:n vastike (675 €) on reilusti puolen välin alapuolella. Vastiketta on suhteutettava kentän laatuun. Länsi-Suomen kentät ovat hankalan talven jäljiltä kaikki enemmän tai vähemmän huonossa kunnossa, joten tämän kesän laatua ei kannata ottaa huomioon. Sen sijaan meidän kannattaa huomioida se, että ruotsalaisen Golf Digest-lehden laajassa ja monipuolisessa arvioinnissa Ruuhikoski on Skandinavian 90. paras golfkenttä. Kenttiä on 1100. Suomessa sijoituksemme on yhdeksäs. Siihen nähden vastikkeemme on vähintäänkin kohtuullinen.


Isot investoinnit on näillä näkymin lähivuosiksi tehty. Kentällä on kuitenkin 18 golfväylää, rakennuksia, siltoja, salaojia, sadetusjärjestelmiä, monenlaisia koneita ja laitteita, ym. Käytäntö on osoittanut, että joka vuosi näissä aina tulee jotain sellaista, jota ei välttämättä ole budjetin laadinnassa osattu huomioida. Velkaakin yhtiöllä vielä on, mutta kohtuullisesti. Nyt vaikuttaa siltä, että tällä vastiketasolla jonkin aikaa mennään. Vastikkeen nousupaineita ei näillä näkymin ole.

Mennään myönteisellä ja positiivisella asenteella eteenpäin!

Martti Lehtivuori
EPG Oy:n hallituksen puheenjohtaja

 

Seuraavat kilpailut

 Swingi on Ruuhikoski Golfin ajankohtaisosio, jossa voit lukea kiinnostavia kuulumisia Ruuhikosken ajankohtaisista aiheista ja golfin parissa toimivista henkilöistä.
 Siirry
Kilpailukalenteri »