Ruuhikoskigolf paakuva1
Ruuhikoskigolf paakuva2
Ruuhikoskigolf paakuva3

Ruuhikosken golfkenttä

Ruuhikosken pohjalaiseen jokimaisemaan golfkentän suunnitellut Robert Trent Jones Jr. on kansainvälisesti tunnetuin Suomessa vaikuttanut golfkenttäarkkitehti. Hän on legendaarisen Robert Trent Jonesin poika, ja hänen veljensä on myös omistautunut golfarkkitehtuurille. Ruuhikosken kenttä on Jonesin perheen ensimmäinen luomus Pohjoismaissa.

Jones Jr. on puhunut mielellään pelattavuuden filosofiasta kenttäsuunnittelussa. Kaikentasoisten pelaajien olisi kyettävä nauttimaan omalla tavallaan golfkierroksestaan. Tarkkuus olisi niin ikään asetettava pituutta tärkeämmäksi onnistumisen kriteeriksi. Nämä ajatukset näkyvät myös Ruuhikoskella. Jones Jr. on suunnitellut yli 200 kenttää, 38:ssa maassa ja 6:ssa maanosassa. Lähimmät kentät sijaitsevat Norjassa ja Moskovassa. Moskovan kenttä Le Meridien Moscow Country Club oli ensimmäinen 18 reikäinen golfkenttä Venäjällä.




Kaikkiaan neljä lyhyttä mutta tarkkuutta vaativaa par 4 -reikää (1, 8, 13 ja 17) ovat Jones Jr:a puhtaimmillaan. Tarkkuuden vaatimus korostuu etenkin kentän mäkisellä loppuosuudella ja vesireiillä. Nurmonjoki ja Hurstinluoma sekä kaksi rakennettua allasta koettelevat pelaajan taitavuutta useaan otteeseen. Lyhyiden reikien vastapainona on joukko pituutta vaativia par 4 ja 5 -reikiä (5 ja 15 sekä 7, 11 ja 14). Seitsemännellä väylällä vaaditaan kahta pitkää ja suoraa lyöntiä ennen kuin viheriön saa näkyviin.

Griinit samoin kuin väylätkin ovat lähes kauttaaltaan avaria. Griinialueet ja bunkkerointi osoittavat mestarisuunnittelijan olleen asialla. Hyvä maku on vienyt voiton turhista kommervenkeistä. Tarvittava vaihtelevuus on saatu aikaan maisemaa rikkomattomin menetelmin. Kenttä avattiin kesällä 1992.

Linkkejä

Robert Trent Jones Jr.
Robert Trent Jones

Kenttäennätykset

Miehet valkoinen:

30.7.2000 Jorma Nieminen BG 72
18.7.2002 Eric Stenman TG 68
19.7.2002 Thomas Sundström NG 67

Naiset sininen:

18.7.2002 Jenni Kuivainen MeG 72
19.7.2002 Minea Blomqvist SGC 69
20.7.2002 Kaisa Ruuttila LGV 68

Ruuhikoskigolf
Isokoskentie 533
60550 Nurmo
+358-6-423 4545
toimisto@ruuhikoskigolf.fi
Birdieman
Kenttäsuunnittelu Robert Trent Jones Jr.
Mainos- ja muotoilutoimisto Semio Oy, mainostoimisto Seinäjoki