Kova työ ja usko lajiin toi golfin Lakeudelle ja kentän Nurmoon




Ihmettelyä, takaiskuja, onnistumisia sekä suuri määrä elämyksiä. Näin kuvaa Etelä-Pohjanmaan Golfin ensimmäinen sihteeri Kyösti Kaminen, seuran alkuaikojen tapahtumia.

 Seuran perustamisajatus lähti siitä, kun Kyösti Kaminen oli Pertti Ilkan kanssa laskettelemassa Euroopassa. He miettivät siellä yhteistä harrastusta, jonka kanssa voisi matkustella. Golf tuli miesten mieleen ja niinpä he lähtivät toukokuussa -85 ylioppilasjuhlapäivänä Taliin seuraamaan golfia. Se näytti mielekkäältä ja niinpä miehet innostuivat lähtemään Timo Peltoniemen kanssa Vaasaan kokeilemaan lajia.

 - Tuohon aikaan ei tarvittu Green Gardia, mutta kyllä me jonkin verran sääntöjä tunnettiin. Vaasassa Dan Witting opetti meitä ja niinpä saimme kipinän, että perustetaan golfseura myös Etelä-Pohjanmaalle, muistelee Kaminen.

Tässä vaiheessa mukaan tuli myös Anssi Panula, jonka kautta kolmikko sai yhteyden Antti Peltoniemeen, joka oli pelannut golfia jo Houstonissa.

- Niin me juteltiin porukalla meidän työmaalla yksi iltapäivä ja viikko sen jälkeen pidettiin seuran perustava kokous, sekin meidän työmaalla, hymyilee Kaminen.

 Kyösti Kaminen
Kyösti Kaminen muistelee golfin alkuaikoja mielellään.

 


Otollinen aika

Jälkeenpäin muistellessaan Etelä-Pohjanmaan Golfin alkuaikoja Kyösti Kaminen on tullut siihen tulokseen, että tuo aika oli otollista golfille myös Etelä-Pohjanmaalla. Tosin muut eivät siitä olleet aivan samaa mieltä.

- Pääkaupunkiseudulla lajia pidettiin herraskaisena ja kun olimme yhteydessä golfliittoon, siellä oltiin kyllä varovaisen myönteisiä golfkentän perustamiseen Etelä-Pohjanmaalle, muistelee Kaminen. Mutta kun pyysimme Seinäjoelle golfliitosta edustajan, joka tulisi kertomaan Seinäjoen kaupunginjohdolle lajista ja kentästä, hän suhtautui asiaan Seinjoella niin negatiivisesti ja ylimielisesti, että vein miehen lentokentälle. Mutta onneksi asiat etenivät, kun meillä oli kova usko asiaan, miettii Kaminen.


 

Kentän saaminen mutkien takana

 Kyösti Kaminen toimi siis seuran sihteerinä ja rahastonhoitajana, mutta siihen aikaan seurassa hoidettiin myös kenttäasioita, koska yhtiötä ei vielä ollut. Ja vaikka yhtiö perustettiin hieman myöhemmin, sekä seurassa että yhtiössä toimi samoja ihmisiä. Ja siihen kului rutkasti aikaa.

- Tunteja kului uskomaton määrä, etenkin silloin, kun kenttää rakennettiin. Siinä meni varmasti puolet myös työajasta, kun piti miettiä suunnittelijaa, maastoja ja jopa nurmen koostumuksia, muistaa Kaminen. Eikä homma siihen jäänyt, sillä pitihän sitä vielä kaupata osakkeita, vaikka alkuun ei ollut juuri muuta, kun suuria suunnitelmia. Mutta saatiinhan se kenttä ja paljon myös pelaajia tässä vuosien aikana.

 Osakkeenmyyntikansio
Tässä kansio, jonka avulla myytiin ensimmäisiä osakkeita Ruuhikoskelle.

 


Harvakseltaan Ruuhikoskella

Kyösti Kaminen pelasi itse golfia niin pitkään, kuin se oli mahdollista.

- Alkuun pelasin paljon monilla kentillä niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta sitten 200 luvun alussa hartiat eivät antaneet enää mahdollisuutta pelaamiseen. Siihen se jäi ja siksi ei ole tullut käytyä kovinkaan paljon Ruuhikoskellakaan, sitä kun on halua pelaamiseen, mutta kun ei voi. Toisaalta olisi kiinnostavaa taas käydä katsomassa, millainen kentästä on tullut, etenkin kun sitä tuli kierrettyä jo alkuvaiheessa miltei sentti sentiltä. No, ehkä se toteutuu tulevana kesänä, miettii Kaminen.

Kaiken kaikkiaan golf on antanut Kamiselle paljon.

- Välillä oli monenlaista vääntöä asioista, mutta minulle se antoi kokemusta kollegiaalisesta päätöksenteosta ja monia elämyksiä ja ihmissuhteita. Kaikki, mitä tämän mukana on tullut, on mielestäni kannattanut tehdä ja kokea, uskoo Kaminen.

TK

Seuraavat kilpailut

 Swingi on Ruuhikoski Golfin ajankohtaisosio, jossa voit lukea kiinnostavia kuulumisia Ruuhikosken ajankohtaisista aiheista ja golfin parissa toimivista henkilöistä.
 Siirry
Kilpailukalenteri »