Tässä uusi senioritoimikunta
Vuonna 2012 EPG:n senioritoimikunnan puheenjohtajana toimii Antti Lammi.
Tässä yhteydessä kiitokset edelliselle puheenjohtajalle Raimo Hautalalle, joka alunperinkin lupasi olla puheenjohtajana vain vuoden, kun on niin kyllästynyt kokouksiin, joita hänen elämänsä on ollut täynnä.
Toimikunnan järjestäytymiskokouksessa valittiin sihteeriksi edelleen Paula Hämäläinen ja seniorikapteeniksi edelleen Jouko Salo, joka yhdessä Heikki Kujanpään kanssa muodostaa kilpailutoimikunnan.
Jäsenistä jatkavat Osmo Kiviluoto ja Esko Pollari. Uusia jäseniä ovat Anneli Räsänen, Kari Rytkönen ja Pekka Haapaharju.
Kaikki jäsenet ottavat vastaan ideoita ja muuta palautetta.
Senioreiden harjoitusvuorot Wallsport Areenassa Helmikuussa:
Ke 1.2 klo 11.00, Ti 7.2 klo 11.oo, Ti 14.2klo 11.00, Ke 22.2 klo 11.30 ja Ke 29.2 klo11.00.
Muita senioriuutisia
Kesän kilpailukalenteri on rakenteilla. Seniorien omana viikkokisapäivänä näyttää säilyvän edelleen torstai, vaikka päivän siirtämistäkin oli harkittu, jotta seniorit jaksaisivat enemmän osallistua seuran viikonloppukilpailuihin. Nyt niiden houkuttavuutta on kaavailtu lisättävän siten, että senioreille tehdään kisoihin oma sarja.
Omakustanteista kevätmatkaa toukokuussa valmistellaan. Esillä on ollut monta suuntaa, mutta vakavimpina kohteina ovat nyt Tukholman seutu ja Naantalin seutu, Matkaa valmisteleva Heikki Kujanpää ottaa varmaan hyviä ideoita vastaan.
EPG:n seniorien syysretki onnistui erinomaisesti!
Tahkovuorella Nilsiässä on upeat maisemat ja hienot kentät. Siitä oli bussillinen senioreita aivan yksimielistä. Ihmeteltiin, kuinka laajaksi loma-asutus on Tahkolla kasvanut, mutta se onkin kuulemma maan kolmanneksi suurin laskettukeskus.
Kun kaikki järjestelyt pelasivat ja sää oli kuin parhaina kesäpäivinä, oltiin matkaan tosi tyytyväisiä. Toiset pelasivatkin oikein hyvin. Muutamat saattoivat todeta, että "Puolet golfista on kivaa. Toinen puoli on puttaamista." Tai sitten että "Väylät kapenevat ja pitenevät ja reiätkin pienentyvät vuosi vuodelta."
Kahden päivän turneen yhdistetyt tulokset:
Pistebogey miehet 1) ja ylivoimainen voittaja Veikko Kaitola 74 p 2) Kari Rytkönen 65 p 3) Pekka Mattila ja Heikki Kujanpää 64 p 5) Seppo Kivelä 62 p.
Pistebogey naiset 1) Anneli Räsänen 66 p, 2) Paula Peltokangas 65 p, 3) Paula Hämäläinen 62 p
Parhaat scratchin tekijät olivat miehistä Kari Rytkönen 164 ja naisista Anneli Räsänen 191, eli näin monella lyönnillä he kiersivät kaksi kenttää, kun muut nauttivat pelipäivistä käyttämällä mailojaan osa hieman ja osa huomattavan runsaasti enemmän.
Birdieman 2011 lopulliset tulokset
Pelisuorituksia oli tänä vuonna 1045, kun niitä oli vime vuonna lähes sata enemmän eli 1141.
Liiton ohjeiden mukaan aina joka 7. osanottaja paremmuusjärjestyksessä pitäisi palkita.
Seniorinaisten pistebogeysarja (osanottajia 20)
|
sija
|
pelaaja
|
tulos
|
|
1
|
Salmi Raija
|
248
|
|
2
|
Rahnasto Helena
|
242
|
|
3
|
Räsänen Anneli
|
238
|
|
4
|
Puska Sirpa
|
238
|
|
5
|
Yli-Krekola Sirkka
|
238
|
|
6
|
Hietanen Unnukka
|
237
|
|
7
|
Hautala Paula M.
|
235
|
|
8
|
Mäkelä-Vähäkangas Pirkko
|
233
|
|
9
|
Peltokangas Paula H.
|
227
|
|
10
|
Kivistö Oola
|
224
|
|
11
|
Hemminki Sinikka
|
224
|
|
12
|
Koivupuisto Heleena
|
216
|
|
13
|
Liukku Kaisa
|
214
|
|
14
|
Kaitola Aune M.
|
211
|
|
15
|
Ulvila Leena
|
210
|
Miesten lyöntipelisarja (osanottajia 34)
|
sija
|
pelaaja
|
tulos
|
|
1
|
Kaitola Veikko
|
500
|
|
2
|
Kiviluoto Osmo O.
|
501
|
|
3
|
Taneli Antti
|
509
|
|
4
|
Myllymäki Veli
|
514
|
|
5
|
Pollari Esko
|
516
|
|
6
|
Viertola Esko
|
518
|
|
7
|
Mattila Pekka
|
519
|
|
8
|
Inna Hannu P.
|
521
|
|
9
|
Isotalo Jarmo
|
524
|
|
10
|
Korpela Ari J.
|
524
|
|
11
|
Kokko Olavi
|
528
|
|
12
|
Lundell Olof
|
528
|
|
13
|
Kivistö Mikko
|
535
|
|
14
|
Vilén Kosti M.
|
535
|
|
15
|
Luoma Simo
|
547
|
|
16
|
Lauri Veikko
|
549
|
|
17
|
Hämäläinen Ilmari
|
561
|
|
18
|
Yli-Kortesniemi Aulis
|
561
|
|
19
|
Martikkala Timo I.
|
561
|
Miesten pistebogeysarja (osanottajia 68)
|
sija
|
pelaaja
|
tulos
|
|
1
|
Piuhola Esko J.
|
253
|
|
2
|
Luoto Mikko
|
251
|
|
3
|
Alanen Väinö
|
250
|
|
4
|
Haapaharju Pekka
|
246
|
|
5
|
Roine Juhani R.
|
240
|
|
6
|
Kujanpää Heikki
|
239
|
|
7
|
Kuivalainen Esko
|
237
|
|
8
|
Poussu Kalervo
|
236
|
|
9
|
Yli-Torala Pentti
|
232
|
|
10
|
Kivelä Seppo J.
|
231
|
|
11
|
Hietanen Pentti
|
228
|
|
12
|
Kivelä Heikki
|
228
|
|
13
|
Lammi Antti
|
227
|
|
14
|
Visuri Pentti
|
227
|
|
15
|
Räsänen Tapio
|
226
|
|
16
|
Alapiha Eero
|
222
|
|
17
|
Liukku Seppo
|
222
|
|
18
|
Toivonen Reijo
|
220
|
|
19
|
Wirman Pekka
|
220
|
|
20
|
Koskiniemi Kalevi
|
218
|
|
21
|
Matikainen Markku J.
|
218
|
|
22
|
Järvelä Jari H.
|
216
|
|
23
|
Visuri Paavo
|
216
|
|
24
|
Lepänhaara Eero
|
214
|
|
25
|
Sivonen Arvo
|
213
|
|
27
|
Pohjoisaho Matti O.
|
210
|
|
28
|
Kujala Kustaa A.
|
208
|
|
29
|
Laukkanen Yrjö
|
207
|
|
30
|
Martikkala Pentti
|
204
|
|
31
|
Polvi Juha V.
|
201
|
|
32
|
Lampinen Heikki
|
198
|
|
33
|
Saikkonen Asser
|
194
|
|
34
|
Sarasmo Pentti A.
|
193
|
|
35
|
Isonokari Pertti O.
|
192
|
|
36
|
Autio Unto J.
|
190
|
|
37
|
Peltokangas Risto H.
|
190
|
|
38
|
Vähäkangas Timo
|
183
|
|
39
|
Salo Jouko
|
182
|
|
40
|
Saranpää Pentti K.
|
180
|
|
41
|
Salminen Simo
|
176
|
|
42
|
Marttala Pekka
|
158
|
|
|
|
|
Senioreiden kilpailuohjelma kaudelle 2011
Toukokuu
to 19.5. 1. Birdieman-viikkokisa
to 26.5. 2. Birdieman-viikkokisa
Kesäkuu
ke 1.6. 3. Birdieman-viikkokisa
ke 8.6. 4. Birdieman-viikkokisa
ke 15.6. 5. Birdieman-viikkokisa
to 16.6. Aluetour 1 Kokkola
to 30.6. 6. Birdieman-viikkokisa
Heinäkuu
ke 6.7. Aluetour 2 Ruuhikoski
to 7.7. 7. Birdieman-viikkokisa
to 14.7. 8. Birdieman-viikkokisa
ke 20.7. 9. Birdieman-viikkokisa
to 21.7. Aluetour 3 Lappajärvi
to 28.7. 10. Birdieman-viikkokisa
Elokuu
ti 2.8. Seuraottelu EPG-BG-KuGo (Ruuhikoskella)
to 4.8. 11. Birdieman-viikkokisa
la 6.8. Senioreiden lyöntipelimestaruus klo 9.00 (M55,M65, M70)
su 7.8. Senioreiden lyöntipelimestaruus klo 9.00 (N50, N60,M55,M65,M70 ja M75)
ma 8.8. Seuraottelu EPG–VaG (Ruuhikoskella)
to 11.8. 12. Birdieman-viikkokisa
ti 16.8. Seuraottelu VaG-KoG-EPG (Vaasassa)
to 18.8. 13. Birdieman-viikkokisa
to 25.8. 14. Birdieman-viikkokisa
Syyskuu
to 1.9. 15. Birdieman-viikkokisa
pe 2.9-su 4.9. Seniorimiesten reikäpelimestaruuskilpailu
to 8.9. 16. Birdieman-viikkokisa
la 17.9. Seniorimiehet SHOOT OUT klo 10.00
la 24.9. Senioreiden scramble (2-henkisillä joukkueilla), yhteislähtö klo 10.00
5-6.9.2011 Syysmatka
Seniorien viikko- ym. kilpailujen säännöt kaudelle 2011
Senioriksi luetaan kuluvana vuonna 50 vuotta täyttävä nainen ja 55 vuotta täyttävä mies. Viikkokilpailussa naisilla on oma sarja (n 0–36.0), joka pelataan tasoituksellisena pistebogeyna. Miesten sarjat ovat: tasoituksellinen lyöntipeli (tasoitus 0–14,7) ja tasoituksellinen pistebogey (tasoitus 14,8 – 36.0). Miehet pelaavat kaikki osakilpailut siinä sarjassa, missä keväällä aloittavat pelinsä. Kilpailussa noudatetaan voimassaolevia golfsääntöjä sekä myös liiton ja seuran sääntöjä ja ohjeita. Pelaaja saa vapaasti valita teensä värin kussakin kilpailussa. Viikkokisoja pelataan tänä vuonna 16 osakilpailua, joista kunkin pelaajan seitsemän (7) parhaan osakilpailun pistebogeytulokset lasketaan yhteen. Parhaan tuloksen tehneet voittavat viikkokilpailun. Mahdollisessa tasatuloksessa parempi sijoitus ratkaistaan viimeisen pelisuorituksen pienemmän hcp-tasoituksen omaavan pelaajan hyväksi. Mikäli tilanne on edelleen tasan, niin ensin viimeiset tuloksiin lasketut suurimmat lyödyt pistebogeypisteet ratkaisevat ja sen jälkeen toiseksi viimeiset jne.
Tärkeitä tietoja seniorigolfaajille
* Seniorien puheenjohtajana on Raimo Hautala puh 050 362 4748.
* Seniorikapteenina toimii Jouko Salo puh. 050 525 4490.
* Ilmoittaudu viikkokisaan puh. (06) 423 4545 tai netissä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Jos sinulla on kännykkä, ilmoita numerosi caddiemasterille, niin saat lähtöaikasi tekstiviestinä kaikkiin kilpailuihin.
* Viikkokisan lähdöt alkaen klo 8.00. Klo 16.00 jälkeen alkavat lähdöt on tarkoitettu työssä käyville.
* Viikkokisaan kuuluu 16 osakilpailua, joista 7 parasta pistebogeytulosta lasketaan lopputuloksiin.
* Voit pelata viikkokilpailun minkä väriseltä teeltä tahansa. Valittu tee ja sitä vastaava slope on aina merkittävä selvästi tuloskorttiin. Viikkokilpailun kaikki reiät on aina pelattava samalta teeltä, jonka olet valinnut ensimmäisellä väylällä.
* Viikkokisan pelimaksu on 5 euroa, jälki-ilmoittautumisesta 2 euroa lisää.
* Viikkokisan merkkarin täytyy olla seniori, ei kuitenkaan puoliso.
* Pelaaja on aina ensisijaisesti vastuussa oman tuloksensa oikeellisuudesta ja myös omasta pelituloksesta.
Seniorien lyöntipelimestaruuskilpailussa sarjat vuonna 2011:
- naiset N50 ja N60 pelaavat 18 reikää sunnuntaina
- miehet M55, M65, M70 pelaavat lauantaina 18 reikää ja sunnuntaina 18 reikää sekä M75 pelaavat 18 reikää sunnuntaina. Miehet pelaavat keltaisilta ja naiset punaisilta teeltä.
Seniorien reikäpelimestaruuskisat 2011 pelataan seuraavasti:
- M55-sarjan reikäpelimestaruuskisaan voi osallistua edellisen vuoden (2010) voittaja sekä 15 tasoitusjärjestyksessä rankattua pelaajaa viimeisen ilmoittautumispäivän tasoituksen mukaisesti.
- M65-sarjan reikäpelimestaruuskisaan voi osallistua 16 tasoitusjärjestyksessä rankattua pelaajaa viimeisen ilmoittautumispäivän tasoituksen mukaisesti.
- miehet M55 ja M65 pelaavat kolmipäiväisen reikäpelimestaruuskisan keltaisilta teeltä (18+18+36).
Senioreiden ShootOut-kisaan valitaan pelaajat seuraavasti:
- miesten lyöntipelimestaruuskisan M55-sarjan viisi (5) parasta, M65-sarjan kolme (3) parasta, M70-sarjan paras ja M75-sarjan paras. Ko. sarjoista otetaan mahdolliset täydennykset poisjäävien tilalle.
Vuoden nais- ja miesseniorigolfaaja määräytyvät seuraavista tuloksista:
- viikkokilpailun 7 osakilpailun parhaat tulokset.
- kolmen seuraottelun (EPG-KuGo, EPG-VaG ja VaG-KoG-EPG) pistebogeytuloksista kahden parhaan kisan tulokset huomioidaan.
- miesten osalta mestaruuskilpailujen molempien päivien pistebogeytulokset yhteenlaskettuna ja naisten osalta yhden päivän pisteet x 2.
- paras yhteistulos ratkaisee vuoden senioreiden valinnat; tasatilanteessa paremman viikkokisasijoituksen omaava pelaaja voittaa.
* Alustavan suunnitelman mukaan kauden päätöstilaisuus pidetään lauantaina 24.9. klubilla seniorien scramble-kisan päätyttyä.
Osanottorikasta pelikautta toivottaa senioritoimikunta!
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Seniorien simulaattorikisan tulokset 2011
Miehet
1. Jarmo Suokko 248
2. Kari Lahdensuo 255
3. Timo Luukko 269
4. Veli Myllymäki 269
5. Simo Luoma 276
6. Pentti Yli-Torala 310
7. Matti Pohjoisaho 315
8. Kalevi Koskiniemi 329
Neljä muuta pelaajaa, jotka eivät pelanneet kaikkia kenttiä
Naiset
1. Anna-Kaisa Koitto 284
2. Marja-Leena Sillanpää 304
3. Anelma Ylinen 331
4. Sirpa Puska 376
5. Sirkka Yli-Krekola 401
Neljä muuta pelaajaa, jotka eivät pelanneet kaikkia kenttiä