Uusi kausi alkamassa - juhlatunnelmissa!




Saimme viime kesänä paljon positiivista palautetta toiminnastamme Ruuhikoskella sekä kentän että palveluiden osalta. Paljon on vielä kehitettävää ja oppimista. Positiivinen työ jatkuu ja tästä on hyvä jatkaa uuteen kauteen.

Tuleva kesä on Etelä-Pohjanmaan Golf ry:n 30-vuotisjuhlakesä. Sitä seuraa vuonna 2017 Ruuhikosken kentän 25-vuotisjuhlavuosi. Niiden valmistelut ovat seuran ja Oy:n puolella hyvässä vauhdissa. Tulemme näkemään hienoja tilaisuuksia sekä seuran jäsenille että osakkeen omistajille.

Ruuhikoski 25-projektin tulokset alkavat nyt näkyä entistä selkeämmin. Olemme siirtymässä kentän perusparannuksesta rutiininomaisiin kentänhoitotöihin. Pääpaino kentällä tulee ensi kesänä olemaan kentän viimeistelyn taso. Kentällä on tehty viime syksyn ja tämän kevään aikana lisää raivaustöitä. Kenttä saa lisää valoa ja se tulee olemaan ensi kesänä jälleen parempi mitä edellisenä vuonna. Meillä on kova tahtotila saada kenttä näyttämään hyväkuntoiselta ja viimeistellyltä koko kauden ajan.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt viime talvena aivan suunnitelmien mukaan. Tammikuun kovilla pakkasilla klubin pukuhuone- ja pesutiloissa tapahtui odottamaton vesivahinko. Tarkemmissa tutkimuksissa ilmeni, että suuri alue pukuhuone- ja saunatilojen lattiasta on vahingoittunut. Olemme aloittaneet tiloissa tarvittavat purku-, kuivatus- ja remonttityöt. Remontin aikatauluun vaikuttaa olennaisesti kuivatuksen kesto. Olimme suunnitelleet pukuhuoneiden ja pesutilojen remonttia toteutettavaksi vasta tulevan talven aikana, mutta nyt siis remontti aikaistui suunnitellusta. Tiedotamme asiasta lisää nettisivuillamme, kun remontin aikataulu tarkentuu.

Uudistumisen aikana on hyvä tutkia kriittisesti tehtyjä muutoksia. Kentän pelijärjestykseen osalta tulemme palaamaan vanhaan Robert Trent Jones Juniorin määrittämään pelijärjestykseen. Jatkossa kenttä pelataan alkuperäisen suunnitelman mukaan perinteisesti aina 1. teeltä alkaen.

Ruuhikoskella pelattiin viime kesänä hyvällä mielellä. Uskon, että tuleva kausi tulee olemaan vielä parempi! Vuosi 2016 tullaan muistamaan Ruuhikosken historiassa hienona juhlavuotena.

Hyvää alkavaa kautta 2016!

Miikka Voipio
Hallituksen puheenjohtaja


Peilikuva2
Tulevana kesänä kentällä on entistä parempi pelata.

Seuraavat kilpailut

 Swingi on Ruuhikoski Golfin ajankohtaisosio, jossa voit lukea kiinnostavia kuulumisia Ruuhikosken ajankohtaisista aiheista ja golfin parissa toimivista henkilöistä.
 Siirry
Kilpailukalenteri »