Ruuhikoskigolf paakuva1
Ruuhikoskigolf paakuva2
Ruuhikoskigolf paakuva3

Uutiset

Minna Rajala on poissa
Uutinen lisätty 04.06.
Minna Rajala (s. 14.9.1967 Kannuksessa) menehtyi kesäpäivänä 2.6. Alavudella vaikean sairauden uuvuttamana. Golfin ansiosta meillä oli ilo tutustua Minnaan. Kannustavaan naiseen, joka ei pelissä jäänyt turhia selittelemään vaan suuntasi aina ajatuksensa optimistisesti eteenpäin.

Minna käytti lahjojaan Ruuhikosken golfyhteisön iloksi. Hän toimi seuran johtokunnassa vuosina 1995–2008. Hän piti meidät tapahtumien tasalla toimittamalla Swingiä lähes sen koko julkaisuajan. Ammattimaiseen tapaan toimitetut lehdet uutisoivat ja perehdyttivät sääntöihin. Minnan tapaan napakasti – ja hiukan huumorin höystettä mukaan.
Ruuhikoski suruliputti 3.6.Monet golfarit muistavat Minnan klubitoimikunnan puheenjohtajana. EPG International on aina tapaus mutta matkanjohtajana Minna valaisi golfareille kenttien ohella maan kulttuuria, loi tunnelmaa illanvietoissa. Minna oli matkojen aito emäntä, hyvä seuraihminen, joka huolehti käytännön asioista mutta myös kaikkien matkalaisten viihtyvyydestä.

Työurallaan Minna kohosi Aamulehden toimituksen johtoon toimituspäälliköksi. Yhteisten asioiden hoitaminen kiehtoi Minnaa, ja hän aloitti Alavuden kaupunginvaltuutettuna v. 2009.

Minulla oli golfin ansiosta ilo tutustua Minnaan, ja aloitimme samana vuonna EPG:n johtokunnassa. Minna oli erinomaisen oikeudenmukainen teoissaan ja sanoissaan. Pitkä toimittajanura oli hionut Minnan ilmaisua. Hän ajatteli terävästi ja ilmaisi ajatuksensa loistavalla tyylillään niin kirjallisesti kuin suullisestikin. Hän arvosti suoruutta ja toimi sen mukaisesti.

Tuttavuutemme syveni ystävyydeksi, ja sain nähdä Minnan onnellisimmillaan äidin roolissa. Perhe, aviomies Jukka-Pekka ja poika Antti, oli hänelle kaikkein rakkain.

Mika Rautio
EPG:n puheenjohtaja, Antin kummisetä

Takaisin uutisiin
Ruuhikoskigolf
Isokoskentie 533
60550 Nurmo
+358-6-423 4545
toimisto@ruuhikoskigolf.fi
Birdieman
Kenttäsuunnittelu Robert Trent Jones Jr.
Mainos- ja muotoilutoimisto Semio Oy, mainostoimisto Seinäjoki